Watercubs

Taru Newfoundlandinkoiran synnystä

Siellä, missä valtameren aallot murskautuvat kuohuvana vaahtona rantakallioihin, syntyi tämä taru. Se kertoo tarinan siitä, kun Jumala eräänä päivänä tarkasteli aikaansaannoksiaan. Hän katseli myrskyjen eristämää saarta, jolla asui pieni kalastajakansa.

Nämä karaistuneet ihmiset taistelivat urhoollisesti armotonta luontoa vastaan, mutta talven kylmyys ja luoksepääsettömät rannat vaativat veronsa ihmishenkien muodossa. Siitä huolimatta nämä ihmiset peräänantamattomina pysyivät sitkeästi saarellaan.

Jumala katseli näiden ihmisten puuhia ja hänen kävi sääliksi heitä. Luoja mietti, kuinka hän voisi lievittää näiden ihmisten kärsimyksiä. Hän etsi luomakunnastaan sellaista eläintä, joka sopisi tähän tarkoitukseen, mutta hän ei löytänyt sopivaa. Siksi hän päätti luoda uuden eläimen. Hän otti karhun rungon. Vahva luusto sopi hyvin väsyttävän kovaan työhön ja paksu turkki suojeli erittäin hyvin kylmyyttä vastaan.

Jumala päätti kuitenkin pehmentää luomustaan hylkeen rungon muodolla, jotta se pystyi paremmin uimaan sekä liukumaan sujuvasti aaltojen harjalla.

Jumala loi katseensa merelle ja havaitsi siellä defiinejä, jotka eloisasti ja uteliaina seurasivat laivoja. Niiden yställiset pienet silmät paljastivat iloisen eläimen, joka rakasti ihmisiä niin paljon, että oli tarvittaessa valmis pelastamaan heidän henkensäkin. Jumala ihmeellisen luomisvoiman ansiosta syntyi vähitellen komea säihkyväturkkinen eläin, joka olisi samalla kookas että pehmeä.

Mitä tämä luomus tarvitsi vielä, jotta se olisi aina uskollinen, jotta se voisi elää ihmisten kanssa ja jotta se olisi tarvittaessa valmis urhaamaan henkensä ihmisen puolesta? Jumala antoi tälle luomukselleen koiran sydämen ja silloin ihme oli täydellinen.

Siitä hetkestä lähtien on ihmisillä ollut rohkea, voimakas ja uskollinen seuralainen. Newfoundlandinkoira

Siellä, missä valtameren aallot murskautuvat kuohuvana vaahtona rantakallioihin, syntyi tämä taru. Se kertoo tarinan siitä, kun Jumala eräänä päivänä tarkasteli aikaansaannoksiaan. Hän katseli myrskyjen eristämää saarta, jolla asui pieni kalastajakansa.  

Nämä karaistuneet ihmiset taistelivat urhoollisesti armotonta luontoa vastaan, mutta talven kylmyys ja luoksepääsettömät rannat vaativat veronsa ihmishenkien muodossa. Siitä huolimatta nämä ihmiset peräänantamattomina pysyivät sitkeästi saarellaan.

Jumala katseli näiden ihmisten puuhia ja hänen kävi sääliksi heitä. Luoja mietti, kuinka hän voisi lievittää näiden ihmisten kärsimyksiä. Hän etsi luomakunnastaan sellaista eläintä, joka sopisi tähän tarkoitukseen, mutta hän ei löytänyt sopivaa. Siksi hän päätti luoda uuden eläimen. Hän otti karhun rungon. Vahva luusto sopi hyvin väsyttävän kovaan työhön ja paksu turkki suojeli erittäin hyvin kylmyyttä vastaan.

Jumala päätti kuitenkin pehmentää luomustaan hylkeen rungon muodolla, jotta se pystyi paremmin uimaan sekä liukumaan sujuvasti aaltojen harjalla.

Jumala loi katseensa merelle ja havaitsi siellä defiinejä, jotka eloisasti ja uteliaina seurasivat laivoja. Niiden ystävälliset pienet silmät paljastivat iloisen eläimen, joka rakasti ihmisiä niin paljon, että oli tarvittaessa valmis pelastamaan heidän henkensäkin. Jumala ihmeellisen luomisvoiman ansiosta syntyi vähitellen komea säihkyväturkkinen eläin, joka olisi samalla kookas että pehmeä.

Mitä tämä luomus tarvitsi vielä, jotta se olisi aina uskollinen, jotta se voisi elää ihmisten kanssa ja jotta se olisi tarvittaessa valmis urhaamaan henkensä ihmisen puolesta? Jumala antoi tälle luomukselleen koiran sydämen ja silloin ihme oli täydellinen.

Siitä hetkestä lähtien on ihmisillä ollut rohkea, voimakas ja uskollinen seuralainen. Newfoundlandinkoira.

Teksti lainattu Suomen Newfoundlandinkoira yhdistyksen kotisivulta