Watercubs

Capri Vera Newfoundlandinkoira Harrastukset Terveys Kasvattimme Pentuja Uutisia Yhteystiedot


 

kirjoittanut Bettina Salmelin

Julkaistu Parlöörissä -08

 

Elämää koiran kanssa

Koiran aktivointi:

Terve mieli, terve kroppa ja onnellinen koira! Asvalttilenkit hihnan päässä eivät riitä koiralle ainoana liikuntamuotona, vaan koira vaatii myös henkistä rasitusta. Metsälenkit, joissa on uusia hajuja, reittejä ja juttuja, ovat helppo ja parempi vaihtoehto pitkän monotonisen hihnalenkin sijaan.

”Koira on aktiivinen eläin, joka turhautuu tavattoman helposti, ellei sillä ole riittävästi tekemistä. Nykyisin koirilla ei useinkaan ole työtä tai tehtävää samalla tavalla kuin aikaisemmin: lammaspaimenista ja rottakoirista on tullut kaupungissa asuvia sohvankoristeita. Koira-asiantuntija Hallgren: ”käytösongelmia esiintyy eniten koirilla, jotka saavat liikuntaa vähemmän kuin kolme tuntia päivässä”. Tämän päivän koirat ovat usein pitkiä päiviä yksin omistajien ollessa töissä, eikä koiran kanssa puuhasteluun jakseta keskittyä riittävästi. Harrastus, ihan mikä hyvänsä harrastus mikä ilahduttaa sekä omistajaa että koiraa, edistää koiran hyvinvointia ja parantaa omistajan ja koiran suhdetta.” Päivi Reijonen

Koiraharrastukset:

Erilaisia harrastuksia on laidasta laitaan: koirakoulu, tottelevaisuus, agility, frisbee, suojelu, veto, vaellus, koiranäyttelyt, metsästys, canicross, vesipelastus, keinoluolat, paimennus, koiratanssi jne. joista jokaiselle löytyy varmasti mieluinen harrastuslaji.

”Koulutus on yhteistyötä, ei kauhun tasapainoa. Koira on ystäväsi, ei orjasi, ja kun muistat tämän aina, koirasi työskentelee mielellään. Jos pinna palaa kesken harjoituksen, on parempi pistää pillit pussiin siltä päivältä ja lähteä kotiin kuin käydä pakottamaan koiraa suorituksiin, joita se on sillä hetkellä kykenemätön tai haluton tekemään. Koira aistii omistajansa energiatason muutoksen hyvin helposti ja se vaikuttaa sen suoritukseen heti paikalla.” Päivi Reijonen

Vesipelastus on oma ehdoton suosikkini harrastusten parista. Vesipelastuksessa pelastetaan ihmisiä vedestä koiran avulla. Hyvä yhteistyö ja molemminpuolinen luottamus ovat ensisijaisen tärkeitä, kun kyse on ihmishengen pelastamisesta. Ilman perusteellista kontaktia ja kommunikointia on koiran ohjaaminen vedessä maalta käsin hankalaa ja vaarallista, ellei peräti mahdotonta.

”Jälkeä voi harrastaa yksinkin, joko ihmisjälkenä tai verijälkenä, ja yleensä koira kuin koira nauttii jäljestämisestä suunnattomasti. Jälki sopii kaikille koirille aivojumpaksi, sillä se pistää koiran keskittymään ja sallii sen käyttää luontaisia viettejään. Jälki sopii ikään ja kuntoon katsomatta kaikille, myös esim vanhoille ja ylipainoisille koirille joiden kanssa ei voi harrastaa agilityä tai rankkaa lenkkeilyä.” Päivi Reijonen.

Agility on nopeiden ja kevyiden koirien puuhaa. Esterata, joka koostuu mm. hyppy- ja pituusesteistä, tunneleista ja slalomeista, pyritään suorittamaan mahdollisimman nopeasti ja virheettömästi.

”Koirafrisbee sopii kaikille koirille, joilla on saalisviettiä ja työintoa noutaa lentävää kiekkoa kerta toisensa jälkeen. Siinä on loputtomasti variaatioita ja se on monissa maissa myös kilpailulaji. ” Päivi Reijonen

Harrastuksen tulee olla mieluinen sekä koiralle, että omistajalle:

”Nyt on pakko sanoa että koirajuoksu, canicross. Aikoinaan dobermannien kanssa harrastin juoksuakin, mutta en
koskaan saavuttanut sitä euforiaa, mitä juoksijat kuvaavat saavuttavansa. Dobermannit nauttivat siitä, minä en. Suosittelisin lajia kuitenkin kaikille, jotka itse ovat fyysisesti hyvässä kunnossa ja joilla on energinen, innokkaasti lenkkeilevä koira. Se on oivallinen tapa nostaa kuntoa ja harrastaa koiran kanssa lajia josta se nauttii.”
Päivi Reijonen

KOIRANÄYTTELYT

Näyttelyiden alkuperäinen tarkoitus oli muodostaa yhtenäinen rotukanta jalostusta silmällä pitäen. Näyttelyissä koirat arvostellaan niiden ulkomuodon perusteella arvosanoin siitä kuinka lähellä rotumääritelmän ihannetta ne ovat. Arvostelussa otetaan huomioon mm. turkin laatu, koiran kulmaukset, tasapainoinen rakenne, pään muoto ja -rakenne, korvien kiinnitys, hännän kanto, hampaisto, liikkeet jne. Tuomareilla on toki omat näkemyksensä ja tulkintansa rotumääritelmästä, sillä rotumääritelmä on vain muutamia sanoja toisensa jälkeen, jotka kuvaavat ”ihanteellista” koiraa satoja vuosia sitten.  Mitä tarkoittavat rotumääritelmän sanat ”pitkä selkä”, ”alas kiinnittyneet korvat” ja ”vahvasti kulmautunut” jollei ole mihin verrata?

Näyttelyt ovat kuitenkin ehdottomasti suosituin harrastus koiraihmisten parissa. Viime vuoden Brussels Dog Show:ssa esiintyi 2500 koiraa. Englannin Crufts – koiranäyttelyyn, maailman suurimpaan koiranäyttelyyn, kokoontui keväällä noin 23 000 koiraa kilpailemaan neljän päivän aikana rotumääritelmän mukaisimman ja kauneimman koiran Best In Show-tittelistä. Crufts poikkeaa muista näyttelyistä siinä, että se on kutsunäyttely, johon vain Kansainväliset muotovaliot ja Voittaja näyttelyiden parhaat koirat saavat osallistua. Brysselin kesäisestä Voittaja -näyttelystä voi siis bongata osan rotukirjon parhaimmistosta! Yleensä koiranäyttelyissä järjestetään myös oheisohjelmia katsojille: on mm. tottelevaisuuskilpailuja, suojelu esityksiä, agiltya ja koiratanssia, myös kaikkea myyntikojuista makkara ständeihin.

Näyttelyt ovat parhaimpia paikkoja tutustua FCI hyväksymiin n. 350 eri koirarotuun saman viikonlopun aikana. Täytyy toki muistaa, että turkkirotujen turkki on näyttelyihin puunattu (esimerkiksi newfoundlandinkoiran pesuun, kuivaamiseen ja leikkaamiseen näyttelykuntoon menee helposti jopa 5h). On siis tärkeää pitää se mielessä kun ihailee afgaaninvinttikoiran silkkimaista turkkia, tai bobtailin komeaa karvamäärää.

ILMOITTAUTUMINEN KOKEESEEN TAI NÄYTTELYYN

Yleensä myös sekarotuiset saavat osallistua virallisiin kokeisiin, näyttelyitä lukuun ottamatta, kunhan koira on tunnistusmerkitty ja asianmukaisesti rekisteröity Kennelliiton FIX –rekisteriin. Koe- ja näyttelyilmoittautumiskaavakkeet ja -säännöt löytyvät kohdemaan Kennelliiton sivuilta.  Ennen kokeeseen ilmoittautumista ja matkalle lähtöä tulee muistaa varmistaa, että koiran rokotukset, asianmukaiset matolääkitykset ja muut paperit ovat kunnossa. Eläinlääkäriltä ja kohdemaan Maa- ja metsätalousministeriöstä voi helposti tarkistaa maakohtaiset tuontivaatimukset.

Koiriemme kanssa on tullut kisattua seuraavissa maissa: Suomi, Ranska, Belgia, Hollanti, Espanja, Luxemburg, Saksa ja Puola. Lista tulee jatkumaan vähitellen myös Sveitsillä, Englannilla ja Irlannilla, mahdollisesti myös Portugalilla, Kreikalla ja Tanskalla…

Onko koiran oltava aktiivinen harrastuskoira?

Koira voi tietenkin olla pelkkä kotikoira, kunhan koiralle tarjotaan riittävästi aktivointia. Koiran on oltava tällöinkin peruskoulutettu, eli sisäsiisti, kiltti sekä tottelevainen.

”Brysselin suomalainen koirakoulu aloitti toimintansa keväällä 2002, toiminnan kohderyhmänä ovat Belgiassa
asuvat suomalaiset koiranomistajat. Koirakoululle oli selvästi kysyntää, kielivaikeudet olivat joskus
esteenä paikallisiin kerhoihin liittymiselle ja myös koulutusmenetelmät koettiin joskus vanhanaikaisiksi ja
negatiivisiksi. Koirakoulussa käyminen kannattaa aina, erityisesti silloin kun koira on vielä pentu tai
nuori. Se sosiaalistuu toisiin koiriin ja outoihin ihmisiin ja oppii samalla tavanomaisimpia
tottelevaisuusliikkeitä. Omistaja oppii hallitsemaan koiraansa paremmin ja tapaa muita koiranomistajia.
Koirakoulusta löytyy ystäviä myös omistajille!”
Päivi Reijonen

Pakotus vai porkkana? Koulutustapoja on monta, positiivisimman koulutustuloksen voit saada vain jos identifioit parhaan, koiralle sopivimman koulutustavan. Itse suosin pehmeämpää koulutustyyliä, joka perustuu motivointiin eikä pakottamiseen. Kouluttajana sinun on oltava tiukka, määrätietoinen ja johdonmukainen, kuitenkaan olematta pelottava, liian vaativa tai pakottava. Koira ei opi stressin alaisena.

 

Linkkivinkit:

www.srsh.be – Belgian Kennelliito, näyttelykalenteri, koesäännöt, tottelevaisuuskoekalenteri

www.kennelliitto.fi  - Suomen Kennelliitto, näyttelykalenteri

www.expositioncanine.com – Kansainvälinen näyttelykalenterisivusto

www.cedia.fr – Ilmoittautuminen Ranskan koiranäyttelyyn

 


 

 

(c)  Salmelin