Watercubs & Kivisilmän

työskentelevät näyttelynewfoundlandinkoirat

Esittely Koiramme Uutisia Pentuja Harrastukset Artikkelit Kuvagalleria
Vesipelastus Näyttelyt Tottelevaisuuskoulutus Veto Vaellus Jäljestys / Haku Frisbee

 

 

Vetokoe taso 1 ja Hyvä Koirakansalainen Pronssitaso
-Englannissa kevät 2009

 

Lauantaina osallistuimme Nf-yhdistyksen vetokokeeseen Englannissa, Bo Peepissa. Tavoitteena oli mahdollisesti lapaista Level 1 ja mahdollisesti osallistua myos Kennel Clubin jarjestamaan Good Canine Citizen testiin (hyva koirakansalainen).

Caprihan oli siis saanut pennut 13 viikkoa sitten (eli ei ollut ihan huippukunnossa ) ja vasta viimeiset kaksi viikkoa oli ollut luonani tehotreenauksessa. Mitaan hurjaa suoristusta emme siis osanneet olettaakaan ! (varsinkaan kun Capri oli loppuviikosta paattanyt lopettaa tottelemisen - siis noffimaiseen tyyliin totaalistopin )

No, perjantai iltana suunnistimme junalla ensin siskon (ja Data-mopsin) luokse Lontooseen, josta sitten jatkoimme lauantai aamulla junalla vetokoepaikalle.

Koepaikalle saimme onneksi kyydin asemalta. Kiiretta ei kuitenkaan ollut, silla koe alkoikin vasta englantilaisittain noin 1,5 h aikataulusta jaljessa..

Taso 1 sisalsi toko- ja veto-osuuden. Tottelevaisuudessa katsotiin lahinna sita, etta ohjaaja pystyy hallistemaan koiransa hyvin; mitaan tokosuorituksia ei siis kaivattu (eika niita nakynytkaan, koirilla ei ollut suuremmin kontaktia ohjaajaan ja seurasivat vain passiivisina vierella). Lyhyt luoksetulo, portista meno hallitusti ja paikalla makuu olivat myos osa suoritusta.


Capri seuraamassa

Veto-osuuskin oli lyhyt nyt nain aloittelijoille; kiersimme vain kehan ympari karryjen kanssa.



Kokeesta huomasi heti etta oli NF tapahtuma; kehasihteerikaan ei pystynyt olemaan paijailematta Capria kun laitoin karrya kiinni.


Capri vetamassa karrya

Caprin tuomarikommentti  :
Fabulous interaction between dog+handler, Lots of communication, outstanding eye contact, lovely alert dog, good pace, keen worker, lovely recall, excellent pass. Dog will do well at further levels well done!

Eli Capri lapaisi upeasti ekan levelin! Hienoa!

 

Seuraavana oli vuorossa "Fun obstacle course" ("esterata"); oli pujottelua, esteiden yli hyppaamista, portista lusikka kadessa menemista ja aivojumppaa (lakanan alta namien kaivamista, laatikosta namin etsimista yms).


Capri tekemassa estehyppya

Paivan lopuksi paatimme viela osallistua Kennelliiton jarjestamaan hyva koirakansalainen testiin. Siina tarkistetiin mm. omistajan tietavyys (kuinka usein koiralle vetta, milloin pitaa menna elainlaakariin jne.)


Harjausta



Portista kavely hallitusti



Koirien ohittamista



Pannan tarkastus

seka yleista hallintaa (seurautusta ja paikalla makuuta) ja yleista hoitoa (sallii harjaamisen lisaksi myos tassujen tarkistuksen, kurkkuun katsomisen jne.).

Capri lapaisi Hyva koirakanslainen testinkin!!  Eli yli odotusten teki kertakaikkisen hienosti meni koko paiva.

 

Muita kuvia paikalta:


Ykkosessa olisi ollut mahdollisuutena myos vetaa puukeppia karryjen sijaan.

Paikalla oli noin kolmisenkymmenta noffia, joista noin puolet oli tekemassa ensimmaista tasoa. Kuvassa kakkos tason osallistujien odottaminen 2 min (ohjaajat siis poistuivat viela siita):


Kakkostasosta eteenpain tehtavana on siis suorittaa rata (kaannokset oikea ja vasen, tayskaannos, portti, silta yms.). Mita korkeammalla tasolla, sita vaikeammaksi ja pidemmaksi toko- ja veto-osuudet menevat.


Kakkostason koira suorittamassa siltaa.


Mahdollisuutena on myos osallistua parivaljakkona.


Suorittamassa U-kaannosta.


Ykkosen koira tekemassa maahanmenoa



Ykkosen koiran seuraaminen. Tokoseuraamista ei siis vaadittu, kunhan koira oli hyvin hallinnassa.



Tuomari tarkistamassa etta valjaat on laitettu oikein.

Päivä sujui yli odotusten ja oli hauskaa kun näki näinkin monta nöffia tekemässä töitä :-) !

 

Lisää kuvia tapahtumasta:  http://smg.photobucket.com/albums/v703/bettin/bopeepvetokoe/

 

 

(c) Salmelin