Watercubs & Kivisilmän

työskentelevät näyttelynewfoundlandinkoirat

Päivä vepessä (2008)

Vaihteeksi päätimme taas viettää koirakeskeisen sunnuntain, tällä kertaa ystäviemme veperyhmän parissa.

Päivä alkoi aikaisella herätyksellä ja kamojen pakkaamisella. Vera innostui heti nähtyään patukat ja valjaat, mutta Capri päätti mennä pöydän alle piiloon. Tiesihän se, että oli rankat treenit tulossa. Kuorsaus vaan kuului aina kun kävelimme pöydän ohi. Ihme kyllä se aina hiljeni kun luuli meidän lähteneen pois paikalta.

Saavuimme paikanpäälle vartin ajoissa, onneksi tunsimme jo paikan entuudestaan ja osasimme jäädä odottamaan muita. ”Tulkkimme” ja ”oppaamme” (vanha tuttumme) saapui pian ja esitteli meidät muulle ryhmälle. Harmiksi harva osasi englantia, emmekä me hollantia riiittävän sujuvasti vielä puhuneet. (Tiedetäänpähän mitä tehdään kesän näyttelymatkoilla – kuunnellaan hollannin alkeiskielikurssin kasettiversio! :-) )

Ajoimme porukan perässä mutaiselle nurmikentälle. Auto oli jäädä jumiin mutavelliin, neliveto onneksi pelasti! Koirat ulos ja aamupissatukselle.

Palattuamme autojen luokse huomasimme  porukan viimeisillä olevan ongelmia. Pakettiauto oli jumittunut mutavelliin! Muutama ronski mies tarvittiin auton tuuppaamiseen, mutta saatiinhan se lopulta liikkeelle.

Varmaan tunti ellei puolitoista oli kulunut, kun vene saatiin vihdoin vesille. Aloitimme tokotreeneillä, joka koostui lyhyestä seuraamisesta ja parista istu-maahan-seiso –käskystä. Sillä välin kun muut treenasivat Saksan kokeiden toko-osuuksia, aloitimme vepetreenit Suomen sääntöjen mukaan. Tietysti koirat päättivät valita juuri tämän päivän olla tottelematta. Käskyt kaikuivat kuuroille korville. Päätimme unohtaa säännöt ja pitää hauskaa; jatkoimme Saksan malliin.

Yllättävän pitkä matka se 50 metriä veneelle ja takaisin on - varsinkin ohjaajalle. Ensimmäinen yhteinen liike oli uida koiran kanssa veneelle, kiertää se, ja uida takaisin.

Päivän liikkeitä olivat mm. narun vienti veneelle, patukan haku veneeltä, patukan haku veneestä heitettynä ja hukkuvan pelastaminen. Ei sinänsä mitään ihmeempiä liikkeitä. Hukkuvakin haettiin hanskasta kiinnipitäen, ei sormista ottaen.

Treeniryhmän jäsenet olivat suurimmaksi osaksi ikä-ihmisiä ja heidän veteraani-ikäisiä koiriaan. Vanhimpia olivat 12-vuotias nöffinarttu (jonka veli käy meidän treeneissä) ja 11-vuotias nöffiuros Vicus (joka edelleen jaksaa kuin nuori poika).  Uusin ja myös nuorin jäsen oli 9-viikkoinen nöffipentu. Ryhmään kuului myös kaksi kiinanpalatsikoiraa, jotka yllättivät meidät tekemällä kaiken mitä nöffitkin (joskus jopa paremmin!).

Puolivälissä pidettiin perinteiseen tapaan kahvitauko, jolloin nautittiin kakkua, kahvia, shampanjaa ja olutta. Juttu kulki ja lasit tyhjenivät. Kieltäydyimme toisen lasillisen jälkeen, sillä tulimmehan me autolla (kuten kaikki muutkin!). Kauhulla vain katselimme kun muut niitä laseja uudestaan ja uudestaan pyysivät täyttämään. :-) Ryhmän vetäjällä oli täysi työ saada muu porukka taas jatkamaan treenejä.

Jatkoimme surffilaudan haulla. Muut koirat alkoivat pikkuhiljaa väsyä, mutta jatkoimme kuitenkin vielä treenejä muutaman liikkeen verran. Viimeiseksi otettiin vielä lyhyt tokopätkä, malliin ”seuraa johtajaa”. Koirien piti seurata nätisti jonossa ja tehdä mitä edellä oleva teki. Koirat saivat mukavan, positiivisen, helpon lopun rankalle treenilleen.

Autot pakattiin, puvut vaihdettiin ja valmistauduttiin lähtemään. Juteltiin siinä sitten vielä tunnin verran, jonka jälkeen alettiin pikkuhiljaa vasta puhumaan kotiinlähdöstä. Koko päivähän tässä kului, kotoa lähdimme puolen päivän maissa, saavuimme takaisin vasta ilta kahdeksan maissa. Vatsa kyllä kurni!

Oli mukavaa ja rentoa käydä vähän tiirailemassa toisenlaisia treenejä. Kyllä vielä joskus syksyllä uudestaan! :-)

-------------

(c) Salmelin