Watercubs & Kivisilmän

työskentelevät näyttelynewfoundlandinkoirat

VESIPELASTUSTA KESKIEUROOPPALAISEEN TAPAAN

- vaihtoehtona olutkestit, helikopterihypyt  sekä aateloituminen meripelastuskoiraksi

Newfoundlandinkoirat ovat vesipetoja, jo pentuna sen saattaa huomata siita etta lattiat ovat vedenvarassa, noffipentu kun yleensa tykkaa harjoitella uintitaitojaan omassa vesikupissaan. Myohemmin, aikuistuessa saattaa se vetaa sinut perassaan lapi jokaisen lammikon ja kuravesiojan.

Vesipelastus (VePe) on yleinen harrastusmuoto noffeilla, tosin ei laheskaan yhta yleinen kuin nayttelyissa kaynti.

Vesipelastuksen "idea" pahkinankuoressa on yllapitaa newfoundlandinkoiralle ja landseereille tyyppillisia vesipelastustaitoja.

Vesipelastus saapui Suomeen koemuotona vuonna 1989 Belgiasta, silloisin Suomen Landseeryhdistyksen puheenjohtajan, Eero Hällforsin, tuomana.

Historiaa

Newfoundlandinkoirien ja sen myötä myös landseerien historia alkaa vuonna 1000 jKr., jolloin isot ’karhukoirat’ toimivat alkuasukkaiden rinnalla Kanadan rannikolla, Newfoundlandissa. Newfoundlandinkoirat ja landseerien esi-isät olivat merikoiria, ja koirille kehittyi ajan myötä  kehittyi vaisto, jonka turvin ne soveltuivat hyvin vesipelastukseen sekä työskentelemään vedessä. Tieteellisempi nimitys vaistolle on FAP eli fixed action patterns. Koirat rakastivat uimista ja vedessä työskentelyä, joten kalastajat käyttivät niitä apunaan veteen pudonneiden ihmisten pelastamisessa, sekä sukeltamassa rantakiviin takertuneita verkkoja irti.

Rodun kehittyessä niiden kyvyt lisääntyivät. Nöffit olivat elintärkeitä erityisesti kalastajille auttaessaan heitä ansaitsemaan elantonsa. Veneessä ollessaan newfoundlandinkoirat hakivat laidan yli pudonneet esineet, veivät köysiä veneiden välillä ja vetivät raskaita kalastusverkkoja ja toimivat myös hengenpelastajina.

Rannassa newfoundlandinkoirat valjastettiin kärryjen eteen ja koira sai vetää päivän saaliin paikalliseen markettiin myytavaksi. Saaliin lisäksi koirat vetivät myös maito- ja postikärryjä.

Newfoundlandinkoira on erityisen hyvä vesipelastuskoira, sillä rodulla on tiheä, paksu ja öljyinen turkki. Tiheä päällyskarva estää kylmyydeltä eristävän pohjavillan kastumisen ja mahdollistaa uimisen kylmässä vedessä jopa kymmenen tuntia. Turkki voi kerätä itseensä jopa 20-30l vettä. Nöffi ei kuitenkaan paino veden alle, vaan kelluu turkin alle muodostuneiden ilmakuplien asiosta.
Voimakkuuden ja räpylöiden ansiosta newfoundlandinkoira kestää miltei kaikkia kelejä; ukkosmyrskystä koviin virtauksiin. Voimakas häntä toimii peräsimenä. Korvat ovat kiinnittyneet lähelle päätä, jottei vesi pärsky kovassa aallokossa korviin. Uintityyli ei ole ”koira” vaan nelivetoinen rintauinti. Keuhkojen tilavuus sallii newfoundlandinkoirien uida pitkiäkin matkoja ja taistella vahvoja virtoja vastaan.

Newfoundlandinkoirilla on sisäänrakennettu ”vaisto” FAP pelastaa. Nöffi ei keskeytä tehtäväänsä, vaan jatkaa aina loppuun asti itsepäisyytensä vuoksi.

Kokeet

Vesipelastuskokeiden ensisijainen tarkoitus on ylläpitää newfoundlandinkoirien vesipelastustaitoja.

Englannissa alettiin 1900-luvun alussa järjestää watertrial -kilpailuja, joissa arvosteltiin koiran luontaista halua ja viettiä toimia ja pelastaa vedessä.

Silloisia vaatimuksia olivat muun muassa:

-hyppy määrätystä korkeudesta

-nopeus

-veneen hinaaminen

-köyden/esineen vienti

-kilpauinti

-sukeltaminen ja esineen nouto pinnan alta (underwater retrieve)

Eri maiden koesäännöissä ei ole suuria eroja: joissain on vedenalainen nouto, joissain pitkän matkan uintia. Suomen saannot poikkeavat muista suurimmiltaan käskyjen määrältä (rajoitettu) ja viennin osalta. Belgiassa vienti on vasta edistyneimmässä luokassa ja käskyjäkin saa antaa suorituksen alussa kymmenen sekuntia ilman virhepisteitä. Muissa maissa muun rotuiset koirat eivät saa osallistua kokeisiin. Tosin Ranskassa sallitut rodut ovat newfoundlandinkoira, landseer, noutajat, leonberg ja podhalanskinpaimenkoira.

Luxemburgin säännöissä ei ole aikarajoitusta ja valjaat ovat pakolliset. Pitkänmatkanuinnin jälkeen tarkkaillaan koiran kestävyyttä ja jaksamista, jos koira näyttää väsyneeltä ei se saa jatkaa suorituksiaan. Suorituksesta ei rokoteta pisteitä pois, jos koira päästää irti tassujen koskiessa maahan, käskyjä saa käyttää ja koiraan saa koskea.

Saksassa koiralla saa olla pelastusliivit päällä koko kokeen ajan. Saksassa on myös veteraaniluokka ja veneeseen liittyville liikkeille tarkoitettu luokka. Veteraaniluokassa matkat ovat lyhyempiä ja luokan ideana on saada mahdollisimman moni koira liikkeelle ja osoittaa, että vanhemmatkin koirat toimivat vepessä. Saksassa on ennen jokaisen kokeen alkua tottelevaisuusosio, samoin kuin Ranskassa, Belgiassa sekä Yhdysvalloissa. Tottelevaisuusosiossa tarkkaillaan koiran tottelevaisuutta, liikkeinä on hieman kuviosta poiketen vapaana seuraaminen, maahanmeno, istuminen ja seisominen käskystä. Saksassa on myös paikalla olo ja luoksetulo.

Saksassa yhdessä luokassa tehtävänä on viidenkymmenen metrin uinti ohjaajan kanssa. Ohjaaja ui koiran vieressä 50 metriä, siinä mitataan sekä ohjaajan että koiran yhteistyökykyä ja ohjaajan kuntoa. Saksan kokeissa vaatimuksena on märkäpuku. Valjaat (tai vaihtoehtoisesti liivit) ovat jokaisella koiralla, vaikkeivät olekaan pakollisia.  

Suomen sääntöjen mukaan juoksuinen narttu ei saa osallistua vesipelastuskokeisiin. Näin ei kuitenkaan ole muualla Euroopassa, vaan tässä tapauksessa koira kutsutaan paikalle viimeisenä suorittamaan tehtävänsä. Toki urokset haistavat jos toisella on juoksu, mutta niiden oletetaan toimivan siitä huolimatta.

Suomeen vesipelastuksen toi landseeryhdistyksen silloinen puheenjohtaja Eero Hällförs Belgiasta vuonna 1989. Viralliseksi koemuodoksi se tuli vuonna 1992. Sääntöjä on muutettu vuosien varrella pariinkin otteeseen.

Rantavartiosto

Newfoundlandinkoiria käytetään Englannissa, Ranskassa ja Italiassa rantavartiostossa. Vuosittaisessa vesipelastusnäytöksessä newfoundlandinkoirat ja landseerit hyppäävät helikopterista, joka on noin viisi metriä veden pinnasta.

Rantavartiosto kannattaa newfoundlandinkoirien käyttöä erityisesti niiden luonteen, käyttävyyden ja kestävyytensä vuoksi.

Ranskan rannikkovartioston mukaan hyväkuntoinen newfoundlandinkoira pystyy vetämään kumiveneessä 20 ihmistä kolme kilometriä rantaan rasittamatta itseään liikaa.

Newfoundlandinkoiran vesipelastusvaisto on erityisen ilmeinen kun perheenjäsen on vedenvarassa. Nöffi kaartaa hukkuvaa ja odottaa, kunnes pelastettava tarttuu koiran niskasta tai vaihtoehtoisesti  koira ottaa pelastettavan käden suuhunsa.

Vepeä Belgian malliin

Vesipelastus saapui Suomeen Belgiasta. Belgia on pieni maa, joten kaikki lajin harrastajat pääsevät samoihin treeneihin ja kaikki tuntevat toisensa.

Belgian vepe on jakautunut kolmeen ryhmään: NF-yhdistyksen järjestämään, IWRDAhan ja Yeodogsiin.

Belgian newfoundlandinkoirayhdistyksen vesipelastus on enemmänkin sosiaalinen tapahtuma kuin rankka treeni aamusta iltaan. Harjoituksiin kertyy kerralla 40-50 nöffiä. ”Ruokatauolla” on mahdollisuus ostaa belgialaiseen tapaan olutta ja burgereita, sekä tietysti nöffikamaa (valjaita, tarroja, paitoja ym..) klubin omalta kojulta.

Ennen aloittamista täytetään lippusia ja lappusia, ja maksetaan jokakertainen maksu. Koirat ehtivät tehdä kerralla 2-3 tehtävää, eikä uusintayrityksiä ole ajan puutteen vuoksi. Rannalla istuva sihteeri kirjaa koirakohtaisiin taulukoihin koiran suorituksen edistymisen tai huonontumisen.

Treenit ovat vain joka toinen viikonloppu, silloin kun näyttelyitä ei osu samaan viikonloppuun. Treenimenetelmät eivät ole yhtä ”positiivisia”/pehmeitä kuin Suomessa, vaan ’jossei tee niin laitetaan tekemään’ -menetelmällä. Esimerkiksi koira ”avustetaan” veteen jollei koira hyppää heti ensimmäisellä käskyllä. Koiran yksilöllisyyttä ei aina oteta huomioon vaan kaikille koirille on sama koulutusmetodi, ovathan kaikki nöffejä. Muun rotuiset kuin nöffit ja lansut eivät virallisesti voi harrastaa vepeä, joten ne eivät treeneihinkään osallistu.

Jokaisella osallistuvalla koiralla on vepevaljaat, joko yhdistyksen omat tai muualta hankitut. Hintaa valjailla on paljon, mutta kyllä eron huomaa koulutuksessa. Koira aistii olevansa tositoimissa. Valjaat sallivat useamman hukkuvan pelastamisen yhtä aikaa, joka onkin yksi Belgian vepekokeen liikkeistä.

Belgian toinen vesipelastusklubi on Yeodogs. Toisinkuin Belgian muut vesipelastusryhmät, se toimii ympärivuotisesti. Talvella keskitytään kuivaharjoituksiin. Vaikka Belgiassa sataa vain kerran vuodessa lunta (joka sekin heti sulaa) eivätkä lammikot jäädy, on vesi kuitenkin liian jäätävää ihmisille.

Ryhmä on pienempi kuin Belgian NF-klubin treeniryhmä, joten luonnollisesti jokaiselle koirallekin jää enemmän aikaa hioa suoritustaan ja koirakohtaisuuskin on selvempää.

Talviharjoituksissa tehdään kaikki, mitä tavallisissa treeneissakin: tokoa, pelastamista, veneen hakua ja esineiden vientiä. Vain vesi-elementti on poissa.

International water rescue dog academy (IWRDA) on melko uusi seura, vain ”harvat ja valitut” pääsevät harrastamaan, onhan jäseniäkin vain vajaa kymmenen (vain nöffejä ja lansuja). Koirien täytyy osoittaa tiettyä innostusta ja ymmärrystä, esimerkiksi hukkuvan päästäessä irti, huomaako koira sen ja miten se reagoi siihen? Jatkaako koira matkaansa vai kääntyykö ja ottaako koira hukkuvan käden suuhunsa?

Treenit järjestetään kaksi kertaa viikossa, kaksi-kolme tuntia kerralla. Kaikki koirat uivat ja treenaavat rinnatusten samaan aikaan eri liikkeitä, häiriötekijöitä on mahdollisimman paljon ja koiran täytyy sietää muita koiria toimiessaan. Esimerkiksi suosittu harjoitus: hukkuva putoaa veneestä, yksi koira hakee hukkuvan, toinen veneen. Koiran täytyy ymmärtää käskyistä kumpi sen tulee hakea. Tai jos hukkuva makaa ’tajuttomana’ veneen takana, tulee toisen koiran osata kiertää vene ja löytää ”ääneton ja näkymätön” hukkuva.

Koirille opetetaan käskyjä, ei koesääntöjen mukaisia liikkeitä, sillä koiran tulee osata toimia tositilanteessa. IWRDA panostaa juuri tositilannetoimintaan.

Koirien ohjaajille järjestetään pakollisia kursseja, jotka tulee suorittaa ja ylläpitää käymällä uusintakursseilla tietyin väliajoin, jotta harrastusta voi jatkaa ryhmässä. Kursseja ovat muun muassa. ensiapu (sekä ihmiselle että koiralle omansa), veneenohjaus, jne.

Koska jäseniä on vain valittu pieni määrä, muilta kysytään neuvoja ja keskustellaan uusista koulutusmenetelmistä. Treenit mukautetaan koirien mukaan ja saa tehdä, mitä haluaa.

Jokaisella jäsenellä täytyy olla vepepuku ja koiralla vepevaljaat. Vepepuvun avulla ohjaaja pystyy uimaan kylmässäkin vedessä (ovathan treenit maaliskuusta marraskuuhun) pitkiä matkoja ja ohjaaja säästyy mahdollisilta koiran aiheuttamilta kolhuilta ja kynsien osumilta. Koiraa ohjattaessa jää ohjaajan oma uiminen toissijaiseksi, jolloin puvun kelluttavuuskin on hyödyksi.

Pelastustehtävässä koiraa ei jätetä yksin vaan ohjaaja ui koiran vierellä koko ajan. Ohjaaja ehtii hukkuvalle ensin ja voi aloittaa ensiavun jo vedessä, koiran vetäessä kaksikkoa rantaan. Noffi saattaa säikäyttää suurella koollaan hukkuvan ja tämä voi paniikissaan vetää koiran veden alle. Ohjaajan tehtävänä on rauhoittaa hukkuva ja lievittää paniikkia.

IWRDA hyödyntää kaikki mahdolliset pelastuskeinot, helikopterista pelastusliiveihin. Veden yllä hurisevasta helikopterista hyppääminen on tositilanteessa yhtä tärkeä taito osata kuin pelastusliivien vieminen hukkuvalle.

Hollannissa kopioidaan ”belgejä”

Hollannin vesipelastusharjoitukset ovat lähes identtisiä Belgian Newfoundlandinkoirayhdistyksen järjestämien treenien kanssa. Treeneissä näkee vain newfoundlandinkoiria, joita on kerralla paikalla 40-50.

Ranska

Ranska on iso maa, ja siksi myös harjoituksia on enemmän, jokaisessa ”departmentissa” (osassa) on ainakin yksi seura, jäseniä seuroilla on  lähemmäs 50.  Treeneihin tulee siis ainakin 20 nöffiä kerrallaan. Aikaa riittää yksityiseen treenaukseen juttelun ohella.

Koska seuroja on useampi kymmenen, on koulutustapojakin useampi kymmenen. Seuroja on vapaamieliseen ja ”hauskaan” treeniin niin kuin tarkkaan ja vakavamieliseenkin. Ranskan vesipelastuskokeita on kahdenlaisia: on merikokeet ja ’tavalliset’ kokeet, jotka voi suorittaa järven rannalla. Merikokeen saa suorittaa vasta kun toiset kokeet on suoritettu. Merikokeen suoritettuaan on koira virallinen Vesipelastaja ja saa toimia rannikkopelastajana jos ohjaajalla on vaadittavat kurssit suoritettuna (näiden puuttuminen ei kuitenkaan ole este koiran itsensä tulemiseksi Vesipelastajaksi). Titteleitä ei jaeta kuten Suomessa vaan “edistyneisyyttä” mitataan kokeiden ja dégre:den läpäisyjen perusteella.

Italia

Italia on kuuluisa vesipelastuksestaan, sillä siellä on käytössä helikoptereita ja niistä hyppääminen tuntuu olevan jokaisen ”tosiharrastajan” haave. Italian rannikkoalue on niin pitkä, että siellä tarvitaan myös koirien apua. Italian vesipelastusvaljaat eroavat muiden maiden valjaista siten, että niissä ei ole yhtään kovia eikä metalliosia, vaan ne ovat pehmeää, kestävää kangasta. Lisäosana on niissä vatsan kiertävä solki, jonka tarkoituksena on helpottaa koiran nostamista niin veneeseen kuin takaisin helikopteriinkin.

Italian nöffikanta on tätä nykyä jakautunut kahteen: näyttelykoirat ja vesipelastuskoirat.

Lähteet:

http://www.landseeryhdistys.fi/vepe.htm

http://www.kennelliitto.fi/FI/Kokeet/Muut+kokeet/Vesipelastuskokeen+historiaa.htm

http://home.golden.net/~blacknita/

http://nufy.com/history.html

http://www.cncnewfs.com/Working.shtml

http://www.lewisandclarktrail.com/newfoundland.htm

http://sites.estvideo.net/tn67/jm-tn.htm

(c) Salmelin